LIONS-LIITON SM-PILKKI
marraskuu 24, 2011Toimintasuunnitelma ja uusi hallitus
syyskuu 20, 2011JÄÄVEIKKAUS
joulukuu 23, 2010JÄÄVEIKKAUS
Jäät lähtivät 26.4.2011 klo 21.47.
- palkinnon taulutelevision voitti Heikki Miettinen
- palkinnon hopeisen kahvipöydän otinsetin voitti Juhani Hirvonen
- palkinnon rannekellon voitti Aleksi Laaksonen
- palkinnon autonavigaattorin voitti kaikkien osallistujen kesken arvottuna Aili Kaharinen
Joulukuun kuukausikokous Lounais-Hämeen pirtillä
joulukuu 23, 2010Pirtti oli sonnustautunut jouluasuun ja tarjosi taas veljille hienot kokouspuitteet ja loistavan jouluaterian. 
Kokouksen aluksi lion Pentti Simola vastaanotti kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggs III:n myöntämän 50 vuoden Charter Monarch Milestone Chevron-palkinnon
Presidentti luki kansainvälisen presidentin merkkiin liittyvät saatesanat: “Sinun saavutustasi arvostavat lionsklubisi sekä kaikki ne ihmiset, joita olet auttanut sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.”
Arpajaisissa voittanut lion Pentti Laine oli tiennyt Korvatunturin oikean korkeuden. Se johtui varmaan siitä, että klubimme pikkujoulujuhlissa joulupukki on melkein aina kysynyt po. tunturin korkeutta. Ennen ruokailua Lion Pentti Laine kertoi Tuomaan päivään liittyvästä asioista.
Lion Pentti Simola on koonnut klubimme kokouspöytäkirjat ja sidottanut ne kirjoiksi jälkipolville luettavaksi.
Joulupatakeräys
joulukuu 23, 2010Nuorisovaihdosta
marraskuu 16, 2010Lentoni Japaniin lähti 11. heinäkuuta ja voitte uskoa että tuota päivää oli odotettu jo kauan. Lentokoneessa istuessani se jännitys sitten vasta kunnolla iski. Olin menossa aivan vieraaseen maahan melkein toiselle puolelle maapalloa enkä ollut edes aivan varma onko minua kukaan lentokentällä vastassa. Kymmenen tunnin lento meni kuitenkin hyvin ja lentokentällä minua oli vastassa vastaanottavan Lions Clubin jäsen joka saattoi minut junalla ensimmäisen hostperheeni luo Mihamaan. Mihaman juna-asemalla minua oltiinkin jo ison porukan voimin odottelemassa. Hostperheeni koti Mihamassa oli vanha, perinteinen japanilainen talo tatamimattoineen ja riisipaperiovineen. Ikkunastani oli maisemat riisipellolle sekä Japanin merelle. Perheeseeni kuului hostäiti, hostsisko sekä kaksi koiraa. Paikallinen Lions Clubi ja hostäiti käyttivät minua monessa lähialueen paikoista ja tutustuttivat minut normaalin japanilaisen arkeen – eli juuri siihen mitä matkaltani toivoin. Vierailin mm. paikallisella yläasteella, ympäröivien vuorien laella, buddhalaistemppeleissä, suurissa ostoskeskuksissa ja monessa monessa muussa paikassa. Vietin Mihamassa viikon jonka jälkeen minulla alkoi kymmenen päivän pituinen Lions-leiri. Leirillä oli nuoria ihmisiä ympäri maailmaa, myös Japanista. Kiersimme Japanin tärkeimmät nähtävyydet ja vietimme unohtumattomia hetkiä yhdessä. Kävimme Tokyossa, Kyotossa, Narassa, kiipeilimme Japanin korkeimman vuoren, Fuji-sanin, juurella ja vaikka mitä muuta mahtavaa. Leirin jälkeen olin vielä kolme päivää Mihamassa ensimmäisen hostperheen luona jonka jälkeen sitten siirryin toiseen hostperheeseen Fukuiin. Fukuin perheeseen kuuluivat hostisä ja hostäiti sekä lapsia ja lastenlapsia. Heidän kanssaan vierailin mm. dinosaurusmuseossa, akvaariossa, vielä suuremmissa ostoskeskuksissa, paikallisessa lukiossa, sovitin erilaisia kimonoja, leivoin nuudeleita… Kaiken kohokohtana oli kuitenkin Hanabi eli ilotulitusshow joka oli niin mahtipontinen, että sen jälkeen Suomen uudenvuoden raketit tuntuvat vain onnettomilta tähtisädetikuilta. Viimeisen yön vietin hotellissa ja lentoni takaisin Suomeen lähti 13. elokuuta aamulla. Matka oli ehdottomasti yksi elämäni kohokohdista enkä tule ikinä unohtamaan sitä. Kova ikävä on takaisin ja moni ihminen jäi sinne minua kaipaamaan, ja minä heitä. Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi käydä Japanissa edes kerran elämässään, meillä on paljon opittavaa heistä. Terhi Eskelinen, nuorisovaihdossa 11.7.-13.8.2010 Japanissa
Marraskuun klubikokous
marraskuu 16, 2010Veli Pentti Laine esitteli vitriinissämme säilytettyjä vanhoja esineitä ja palkintoja. Asia kiinnosti kovasti, koska asiat olivat monelle täysin uutta tietoa.Kaapista löytyi arpajaisrahoja varten tehty hieno “kippo” ja “kirokassa”, iso virtahepoa muistuttava säästölipas. Useimmat palkinnot olivat kiertopalkintoja, jotka klubimme oli kertaheitolla kolmen voiton jälkeen hankkinut omakseen. Loimijokisoudusta oli saaatu kaapin mahtavin pokaali.
Kateissa oli hieno hiihtäjäveistos, joka oli voitto Hakkapeliittahiihdosta Forssan klubin ja Tammelan välisestä kisasta. Lopen klubilta voittamamme katajainen voikippo oli myös jossain salaisessa paikassa.
Nenäpäivä-keräys
lokakuu 31, 2010Lokakuun kuukausikokous
lokakuu 21, 2010Ruokailun jälkeen vuosikokous sujui rutinoidusti ja juohevasti. Tilien kirjaamiseen oli käytetty uutta ohjelmaa ja tilintarkastajien lausunto noudatti uutta kaavaa.
Klubihuuli kertoi miten kävi kolikoille ja seteleille niiden pyrkiessä markka-ajan päätyttyä Pietarin luokse. Kolikot pääsivät, mutta setelit eivät päässeet.
Tietokilpailukysymyksenä oli hienokullan grammahinnan tietäminen lokakuun alussa.
Nenäpäivän tehtäväjako ja keräyspaikat selviteltiin klubilaisille.
Lohkon yhteisestä projektista sairaan lapsen auttamisesta keskusteltiin pitkään.
Klubivierailusta sekä vierailustamme Tammelan ulkopuolelle että klubivieraiden vastaanottamisesta Tammelaan keskusteltiin. Joku veljistä muisteli takavuosina tehdystä vierailusta. Paluumatkalla oli yksi veli liikaa.
LC Muuramen klubivierailu
lokakuu 14, 2010
LC – Muuramen vierailu Tammelan klubiin 7.8.2010
LC Muuramen jäsen, veli Mikko Lintula, otti yhteyttä allekirjoittaneeseen jo kevättalvella tiedustellen olisiko mahdollista tavata klubilaisia Hakkapeliitta – tapahtuman aikana. Kerroin tästä hallituksellemme muistaakseni huhtikuun kokouksessa. Asia sai hyväksynnän, jonka ilmoitin edelleen Muurameen. Varmistus heidän tulostaan tuli pari viikkoa ennen Hakkapeliittatapahtumaa. Sovimme Heikki Miettisen kanssa tapaamisen järjestämisestä kahvitilaisuuden muodossa Tammikartanossa 7.8.2010 n. klo 11.30. Klubiamme ajateltiin edustavan n. 5 veljeä.
Tilaisuus toteutui suunnitellusti.
LC Muuramesta oli mukana 15 veljeä ja ladya.
Presidentti Heikki Miettinen lausui vieraat tervetulleiksi Tammelaan kertoen samalla klubimme toiminnasta. Viemisiksi hän luovutti kirjan ”Hämeen Härkätie”
Muuramen klubin presidentti Ville Makkonen toi tervehdyksen Keski – Suomesta ja luovutti klubillemme heidän viirinsä sekä kirjalahjan. Lisäksi veli Mikko Lintula käytti puheenvuoron.
Sanna Seppänen ja Eero Nikula kertoivat lähinnä Tammikartanon synnystä ja toiminnasta.
Klubistamme olivat em. lisäksi mukana Allan Laaksonen, Juhani Penttilä ja Pentti Simola.
Vilkkaan keskustelun lomassa juotiin hyvät kahvit.
Tilaisuus päättyi n. klo 13.00, jonka jälkeen siirryttiin Mustialaan mm. ladyjemme lettupannujen äärelle.
Asiaa hoitanut
Eero Nikula
Ps. Arkkitehti Mikko Lintula on suunnitellut ” Rauhaniemen perunamailla ” sijaitsevat vanhusten 6 rivitaloa, Tammikartanon sekä kunnan kaksi kerrostaloa.





