LC – Muuramen vierailu Tammelan klubiin 7.8.2010
LC Muuramen jäsen, veli Mikko Lintula, otti yhteyttä allekirjoittaneeseen jo kevättalvella tiedustellen olisiko mahdollista tavata klubilaisia Hakkapeliitta – tapahtuman aikana. Kerroin tästä hallituksellemme muistaakseni huhtikuun kokouksessa. Asia sai hyväksynnän, jonka ilmoitin edelleen Muurameen. Varmistus heidän tulostaan tuli pari viikkoa ennen Hakkapeliittatapahtumaa. Sovimme Heikki Miettisen kanssa tapaamisen järjestämisestä kahvitilaisuuden muodossa Tammikartanossa 7.8.2010 n. klo 11.30. Klubiamme ajateltiin edustavan n. 5 veljeä.
Tilaisuus toteutui suunnitellusti.
LC Muuramesta oli mukana 15 veljeä ja ladya.
Presidentti Heikki Miettinen lausui vieraat tervetulleiksi Tammelaan kertoen samalla klubimme toiminnasta. Viemisiksi hän luovutti kirjan ”Hämeen Härkätie”
Muuramen klubin presidentti Ville Makkonen toi tervehdyksen Keski – Suomesta ja luovutti klubillemme heidän viirinsä sekä kirjalahjan. Lisäksi veli Mikko Lintula käytti puheenvuoron.
Sanna Seppänen ja Eero Nikula kertoivat lähinnä Tammikartanon synnystä ja toiminnasta.
Klubistamme olivat em. lisäksi mukana Allan Laaksonen, Juhani Penttilä ja Pentti Simola.
Vilkkaan keskustelun lomassa juotiin hyvät kahvit.
Tilaisuus päättyi n. klo 13.00, jonka jälkeen siirryttiin Mustialaan mm. ladyjemme lettupannujen äärelle.
Asiaa hoitanut
Eero Nikula
Ps. Arkkitehti Mikko Lintula on suunnitellut ” Rauhaniemen perunamailla ” sijaitsevat vanhusten 6 rivitaloa, Tammikartanon sekä kunnan kaksi kerrostaloa.